Cruise in Milford Sound

This is a scheduled post and it comes out when we're in Sihanoukville, Cambodia.
Tämä on ajastettu postaus, joka tulee ulos, kun olemme Sihanoukvillessä Kambodzassa. 
One of the famous spots on South Island of New Zealand is Milford Sound. It's a tiny tiny place consisting of just a couple of buildings for visitors and a few houses for the employees of the companies operating there. The place has no phone service and you can reach it by driving hours on those narrow, winding roads. We went there for a Milford Sound cruise.

Yksi kuuluisista paikoista Etelä-Saarella Uusi-Seelannissa on Milford Sound. Se on piskuinen paikka, joka muodostuu muutaman rakennuksesta vierailijoita varten ja jokusesta talosta paikan työntekijöille. Alueella ei ole kenttää, eikä puhelimilla siis ole juurikaan virkaa, ja sinne päästäkseen täytyy ajaa tunteja kapeita, mutkaisia teitä pitkin. Me mentiin sinne Milford Sound -risteilylle.
But even though Milford Sound seems like it's in the middle of nowhere, it's worth a visit. And you have to take part to a cruise or otherwise you miss a lot. If you want to save some money, try bookme.com and find the earliest cruises possible as they're a lot cheaper than the ones leaving around midday. It means getting up early, but for me it was worth it. 

Mutta vaikka Milford Sound vaikuttaakin olevan keskellä ei mitään, on se vierailun arvoinen paikka. Ja risteilylle on lähdettävä, tai missaa paljon. Jos haluat säästää hieman rahaa, kokeilee bookme.com sivustoa ja etsi aikaisimmat lähdöt, sillä ne ovat paljon halvempia, kuin puolen päivän aikaan lähtevät risteilyt. Se toki tarkoittaa aikaista herätystä, mutta minusta se oli sen arvoista.
And well, what else to say? Another stunning place I just wanted to share with you. South Island was exactly what I expected it to be, breathtaking.

Mitä muuta tässä voisi sanoa? Jälleen yksi upea paikka, jonka halusin jakaa kanssanne. Etelä-Saari oli juuri sitä, mitä odotinkin: henkeäsalpaavan upea.
Plus here's a photo of our little group, I had a blast with you guys!
Plus tässä vielä kuva meidän pienestä porukasta, mulla ainakin oli hauskaa!

It's not all good fun.


In between of publishing scheduled posts from my trip to New Zealand I want to address a topic that's been in my mind for a while now. Sometimes just a faded thought somewhere in the back of my mind, sometimes the only thing I can think of. It's not about travelling being amazing experience that gives you so much but more about travelling being exhausting and making you question everything you thought you are.

Ajastettujen Uusi-Seelanti postausten välissä halusin ottaa käsittelyyn aiheen, joka on pyörinyt päässäni jo hetken aikaa. Joskus hämäränä jossain mielen perukoilla, joskus ainoana asiana, jota pystyn ajattelemaan. Kyse ei ole matkailusta huikeimpana kokemuksena ikinä, vaan matkailusta, kun se on uuvuttavaa ja saa sinut kyseenalaistamaan kaiken, jota olet itsestäsi ajatellut.

I've felt extremely homesick lately. I've felt like I just want to give up, go home, and have a normal life. I just want to relax doing nothing that requires particular care or concentration. I want to enjoy the easy regular life with routines.

Olen ollut äärimmäisen koti-ikäväinen viime aikoina. On tuntunut siltä, että haluan vain luovuttaa, mennä kotiin ja elää ihan tavallista elämää. Tahdon vain rentoutua ja olla tekemättä mitään, joka vaatii erityistä keskittymistä tai vaivannäköä. Tahdon nauttia helposta, rutiininomaisesta arjesta.

I'm not saying last months haven't been amazing. They have and I've seen a lot. I've been able to fulfill my dreams. It's been amazing and I've met so many great people and seen so many beautiful places. I know in a few years time that's all I'll remember - how I did this and how fantastic it was being a backpacker living my life to the fullest.

En väitä, etteivätkö viimeiset kuukaudet olisi olleet mahtavaa aikaa, sillä silloin valehtelisin. Olen nähnyt paljon ja toteuttanut unelmiani. On ollut upeaa tavata niin paljon hienoja ihmisiä ja nähdä niin monia kauniita paikkoja. Tiedän, että muutaman vuoden päästä en muista muuta, kuin kaiken sen hyvän. Kuinka uskalsin tehdä tämän ja kuinka fantastista oli reppureissata ja elää ihan täysillä.

But right now I'm tired. It's tiring to look after yourself while on the move. You have to constantly figure out how to get to places, you have to look after your belongings, find out how to deal with new situations, new people, new cultures, new everything. I enjoy all this but just up to a certain point and I think I've reached it now. I've been on the move for some four, almost five, months now and I think it's enough for me for now.

Mutta juuri nyt olen väsynyt. On raskasta huolehtia itsestään tien päällä. Jatkuvaa selvittelyä siitä, kuinka mihinkään pääsee, jatkuvaa omaisuudesta huolehtimista, jatkuvaa opettelua, kuinka uusien ihmisten, kulttuurien ja tilanteiden kanssa tulisi toimia. Kaikki on uutta koko ajan. Nautin siitä, mutta vain tiettyyn pisteeseen asti ja luulen saavuttaneeni sen nyt. Olen ollut reissun päällä neljä, kohta viisi, kuukautta ja se riittää minulle.

It's not just good fun, it's so much more. I love travelling, I love backpacking, but two to three months trip is the maximum for me. Maximum for me being able to say I'm enjoying every moment without forcing it. At least at this point of my life.

Matkustaminen ei ole vain hauskan pitoa, se on paljon muutakin. Rakastan reppureissaamista, mutta parin, kolmen kuukauden reissut ovat minulle maksimi. Maksimi aika, josta pystyn aidosti oikeasti nauttimaan joka hetki ilman, että sitä täytyy pakottaa. Ainakin näin on juuri tässä kohti elämääni.

And I know all of this is partly because of the ongoing process of dealing with the loss of my grandfather. I haven't had time to slow down and go through the feelings. I know it was and it is a huge thing for me, he was one of the most important people in my life. It's tiring to push the thoughts to the background to be able to enjoy fully. And for a while I'm happy but then it all hits at the same time and it's horrible.

Tiedän myös, että kyse on osittain siitä, että käyn edelleen läpi Vaarin poismenoon liittyviä tunteita. En ole ehtinyt hidastamaan tahtia ja käsittelemään sitä kaikkea. Tiedän että se oli ja on iso asia, olihan kyseessä yksi elämäni tärkeimmistä henkilöistä. On väsyttävää työntää ajatuksia taka-alalle, jotta pystyy nauttimaan tästä hetkestä. Olenkin aina jonkin aikaa onnellinen, mutta se päättyy ennen pitkää siihen, kun kaikki negatiivinen iskee kerralla päälle ja kaikki tuntuu kamalalta.

Had one of those awful days yesterday. I just wanted to go home and hide in my bed. Today I'm happy again. Tomorrow Cambodia awaits and I'm getting excited instead of worrying about all the things that could go wrong. I got a ride on a scooter from our hotel's owner today to go and exchange some money and I'm just glad we didn't rent those things ourselves - the traffic is crazy.

Yksi niistä kamalista päivistä iski eilen. Tahdoin vain päästä kotiin ja kaivautua omaan sänkyyni piiloon. Tänään olen taas ihan onnellinen. Huomenna kutsuu Kambodza ja alan vihdoin innostua siitä sen sijaan, että pelkäisin ja huolehtisin kaikesta, joka voisi potentiaalisesti mennä väärin. Pääsin tänään hostellin omistajan skootterin kyydissä vaihtamaan rahaa ja olen iloinen, ettei vuokrattu sellaisia itse - liikenne on ihan hurjaa.

Beach, +30 degrees, and delicious (and cheap!) Vietnamese food isn't too bad. But I have to admit to myself I've had enough and I'm more than ready to go home in two weeks time. It's hard to say it out loud, it feels like you're not allowed to be sad and miss home when travelling is all you want to do. When your life seems to be all perfect and desirable.

Ranta, +30 astetta ja herkullinen (sekä halpa!) vietnamilainen ruoka ei oikeasti ole niin kamalaa. Mutta olen joutunut myöntämään itselleni, että mulle riittää nyt ja olen enemmän kuin valmis palaamaan Suomeen kahden viikon päästä. On hankalaa myöntää se ääneen, tuntuu, etten saisi olla surullinen ja kaivata kotia, kun matkustaminen on sitä, mitä haluan tehdä. Kun elämäni näyttää niin täydelliseltä ja haluttavalta.

But I think I've finally realized it doesn't make me a bad backpacker if I say I miss home. It doesn't make me a bad traveller if I can't enjoy being on the road for months and months non stop. A few weeks, a month or two, it's good enough for me right now. I can still love the world and I can love the feeling of freedom when the plane takes off just as much as the person who's seen 80 countries and hasn't been home for three years.

Uskon vihdoin kuitenkin tajunneeni, ettei se tee minusta huonoa reppureissaajaa, jos sanon ikävöiväni kotia. Se ei tee minusta huonoa matkaajaa, jos en pysty nauttimaan monen kuukauden nonstop reissusta. Muutama viikko, kuukausi tai kaksi, on minulle riittävästi just nyt. Voin silti rakastaa maailmaa ja sitä vapauden tunnetta, kun lentokone nousee ilmaan ihan yhtä paljon, kuin joku, joka on nähnyt kahdeksankymmentä maata ja ollut matkallaan kolme vuotta käymättä kotona. 

I can do it my own way and what I need now is to relax. Go to our summer cottage and grill some veggie sausages while enjoying the midnight sun over the lake. Sort out my things and move to Scotland and study. If travelling is my passion so is studying. I can do them both. I can do it all but right now I have to get through these two weeks, create the most amazing memories, and go back home saying "I just backpacked through Southeast Asia. I just hit my goal of 20 visited countries when I'm just 20 years old. I just had the most amazing gap year and I wouldn't change it for anything no matter how hard it sometimes was."

Voin tehdä tätä juttua omalla tavallani ja just nyt se tarkoittaa, että tahdon rentoutua. Mennä mökille ja grillata vegenakkeja katsellessani niin rakasta järvimaisemaa yöttömässä yössä. Järjestellä asiani kuntoon ja muuttaa Skotlantiin opiskelemaan. Jos matkustaminen on intohimoni, niin niin on myös opiskelu. Voin tehdä ne molemmat, voin saada sen kaiken, mutta nyt just mun pitää selvitä näistä kahdesta viikosta, luoda unohtumattomia muistoja ja palata kotiin todetakseni, että "Reppureissasin juuri Kaakkois-Aasian läpi. Saavutin juuri kahdenkymmenen vieraillun maan tavoitteeni ollessani vasta kaksikymmentä itsekin. Vietin juuri huikeimman välivuoden, jota en vaihtaisi mihinkään, vaikka se joskus ihan tosi hankalaa olikin."

I don't have to fit into the box I've created for myself in my head. I can love both - the "boring", normal life that  I used to be scared of and the exhilarating feeling of being the girl no-one knows who just tries to figure out her way to the hostel in a new city somewhere far away. I don't want to get stuck in one place for the rest of my life but I don't have to have my whole life in a backpack either.

Minun ei tarvitse sopia siihen boksiin, jota olen itselleni päässäni rakentanut. Voin rakastaa molempia - sitä "tylsää", tavallista elämää, jota joskus pelkäsin ja sitä vatsassa kutittavaa jännitystä, kun saan olla se tyttö, jota kukaan ei tunne ja jonka missio on löytää tiensä hostellille vieraassa kaupungissa siellä jossain. En tahdo juuttua yhteen paikkaan loppu elämäkseni, mutta minun ei tarvitse kantaa koko elämääni rinkassakaan. 

Equilibrium. Equilibrium and everything will be fine.

Tasapaino. Tasapaino ja kaikki on ihan hyvin

A 16km walk worth of walking / Wanaka

This is a scheduled post and it comes out when we're in Phu Quoc, Vietnam.
Tämä on ajastettu postaus, joka tulee ulos, kun olemme Phu Quocilla, Vietnamissa.
Talking about New Zealand's South Island again! Wanaka locates about an hour drive from Queenstown, and it was the first stop of our little two-day-roadtrip. It's another quite touristy town and it has absolutely beautiful scenery as well.

Aika puhua taas Uusi-Seelannin Etelä-Saaresta! Wanaka sijaitsee suunnilleen tunnin ajomatkan päässä Queenstownista ja se olikin ensimmäinen pysäkkimme kahden päivän roadtripillämme. Se on jälleen yksi melko turismin täyttämä pikkupaikka, josta sieltäkin löytyy upeita maisemia.
I personally haven't been a huge fan of hiking, but I think I could learn to love it. However one of us knew there's a great hike in Wanaka, all the way up to the mountain. We didn't quite make it to the highest peak, but the people on the way back there said the second peak we reached was as spectacular as the higher one.

Henkilökohtaisesti en ole ollut mikään vaeltamisen ystävä, mutta uskon, että voisin oppia rakastamaan sitä. Yksi porukastamme kuitenkin tiesi, että Wanakasta löytyisi huikea vaellusreitti ylös vuoren huipulle. Me ei aivan päästy ykköshuipulle asti, mutta sieltä takaisinpäin tulevat ihmiset sanoivat, että kakkoshuippu, jonka siis saavutimme, vetää vertoja maisemillaan korkeimmallekin kohdalle.
And I have to say I am extremely proud of myself for doing that hike! The day was beautiful and sunny, but it also meant it was hot. Sunscreen and water were pretty handy to have, and I even had to fill up my bottle a few times from a little creek flowing from the hills.

Ja minun täytyy sanoa olevani äärimmäisen ylpeä siitä, että tulin tehneeksi tuon vaelluksen! Päivä oli kaunis ja aurinkoinen, mutta se tarkoitti myös sitä, että ilma oli varsin lämmin. Aurinkorasvaa ja vettä siis kului ja jouduinpa täyttämään pulloni myös vuoristopuroista pariin otteeseen. 
Besides the weather being warm, the hike itself wasn't the easiest. 8km uphill, all the way up to over 2km height was exhausting, and the way back wasn't easy either. So total of 16km and 6 hours spent walking (or should I say climbing) was enough to make our muscles sore for the next couple of days.

Sen lisäksi, että keli oli lämmin, ei se vaelluskaan helpoimmasta päästä ollut. Kahdeksan kilsaa ylämäkeä yli kahden kilometrin korkeuteen oli uuvuttava rutistus, eikä paluumatkakaan päästänyt helpolla. Yhteensä 16km ja kuusi tuntia kävellen (tai pitäisikö sanoa kiiveten) oli riittävästi siihen, että seuraavat pari päivää ihmeteltiin kipeitä lihaksia.
Afterwards we relaxed by the lake before driving to our lodge in Te Anau (and getting lost for a couple of hours in the complete darkness, without phone service...). A great day all in all, and I could go back anytime. 

Jälkikäteen rentouduttiin järven rannalla ennen kuin suunnattiin yöpaikkaamme kohti Te Anaussa (ja eksyttiin matkalla pariksi tunniksi... asiaa ei hauskemmaksi tehnyt säkkipimeä yö ja se, ettei puhelimissa tosiaankaan ollut kenttää). Hieno päivä kaiken kaikkiaan ja voisin palata koska tahansa.
And just look at these photos - the views were worth of the walk! Maybe I should start hiking?
Ja katsokaa nyt näitä kuviakin, maisemat olivat kyllä kävelemisen arvoiset! Ehkäpä mun pitäisi aloittaa vaeltaminen?