Tasmania is a place to be happy

During past few weeks I've been publishing a bunch of Tasmania related posts from our trip there in February. This time I wanted to share a few photos from here and there that didn't really fit anywhere else and talk a bit about my overall feelings about this place without pointing out specific attractions.

Viimeisten viikkojen kuluessa olen julkaissut läjän postauksia liittyen helmikuiseen Tasmanian visiittiimme. Tällä kertaa halusin jakaa muutaman kuvan sieltä täältä, jotka eivät oikein muuallekaan sopineet, ja puhua hieman fiiliksistäni yleensä tähän maailmankolkkaan liittyen ilman, että tunnen tarvetta esitellä tiettyjä turistikohteita.
So, Tasmania. One of the states of Australia that so many people completely forget. So did I before we started planning our travels with my friend Viktoria. She said she wanted to go there and I said why not, and that's how we ended up including it in our month long journey together. 

Tasmania on siis yksi Australian osavaltioista, jonka tosi moni unohtaa ihan kokonaan. Niin minäkin tein, kunnes aloitimme matkamme suunnittelun ystäväni Viktorian kanssa. Hän sanoi haluavansa mennä sinne, minä sanoin miksi ei, ja niin päädyimme sisällyttämään sen yhteiseen, kuukauden mittaiseen reissuumme.
I might have already mentioned at some point, but we got extremely lucky with our stay in Tasmania. Viktoria's host mom's friend is Tasmanian and so she knows a lot of people all around this island. She created us a great itinerary of what to do and see, where to stay, and how long. And not just the great tips on what to add in our bucket list, she asked a bunch of people if we could stay with them. And because of this we ended up staying in four different places, none of them being a hostel.

Olen saattanut jo jossain välissä mainitakin, mutta olimme äärimmäisen onnekkaita Tasmanian reissumme suhteen. Viktorian host-äidin ystävä on Tasmaniasta ja hän tuntee ihmisiä ympäri kyseistä saarta. Hän valmisteli meille ihan huipun matkasuunnitelman siitä, mitä nähdä ja tehdä, missä yöpyä ja kuinka kauan. Sen lisäksi, että saimme varsin kattavan bucket listin, hän kysyi useammalta ihmiseltä, voisimmeko majoittua heidän luonaan. Ja tästä johtuen päädyimme yöpymään neljässä eri paikkaa, joista yksikään ei ollut hostelli.
This arrangement obviously saved us from paying a lot for the accommodation but more importantly it gave us an insight on life in Tasmania and I can say we made friends on the way. All of our hosts we're lovely, extremely different compared to each other, and showed us lots of places we wouldn't have ended up going on our own. 

Tämä järjestely tietenkin säästi meiltä paljon rahaa, mutta vielä tärkeämpää oli se, että saatiin nähdä millaista elämä Tasmaniassa oikeasti on ja päästiin ystävystymään ihanien ihmisten kanssa matkan varrella. Kaikki hostimme olivat ihania, toistensa kanssa tosi erilaisia ja valmiita näyttämään meille paikkoja, joihin ei oltaisi keskenämme koskaan päädytty.
I can say I'm super thankful to have all these people around Tasmania (and other parts of Australia as well) who were willing to help out a couple of backpackers on their journey. And I'm thankful that I know these people would still let me to crash on their couch if I ended up coming back and I really truly hope I can welcome some of them to my place one day.

Voin sanoa olevani tosi kiitollinen, kun minulla on kaikki nämä ihmiset ympäri Tasmaniaa (ja muutakin Australiaa itseasiassa), jotka olivat valmiita auttamaan paria reppureissaajaa heidän matkallaan. Ja olen kiitollinen tietäessäni, että nämä ihmiset antaisivat minun nukkua sohvallaan, jos tulisin takaisin ja toivon todella, että saan joskus toivottaa joitakin heistä tervetulleeksi omaan kotiini.
If I like the "proper" backpacker life including hostels and bunch of other young travellers around me, I truly enjoy meeting locals and creating friendships with them. These two ways to travel are completely different to each other and in case of Tasmania I think the later made our trip even more wonderful. And I fell in love with Tasmania.

Jos tykkäänkin siitä "oikeasta" reppureissaajan elämästä hostelleineen ja muine nuorine reppureissaajineen, niin nautin kyllä paikallisten tapaamisestakin ja sillä lailla uusien ystävyyssuhteiden luomisestakin. Nämä kaksi tapaa reissata ovat tosi erilaisia keskenään, mutta Tasmanian tapauksessa luulen, että jälkimmäinen teki reissustamme vieläkin hienomman. Ja minä rakastuin Tasmaniaan.

Hobart was pretty cool

Hobart, the capital of Tasmania, was our last destination in Tasmania in February. We spent a few days in the area, enjoying what the city has to offer and discovering what more there is when you leave it. We were lucky to have a great host who drove us around and showed us all the best bits, thanks once more Gerald!

Hobart, Tasmanian pääkaupunki, oli viimeinen kohteemme Tasmaniassa helmikuussa. Vietettiin muutama päivä alueella, nautittiin siitä, mitä kaupungilla oli tarjottavanaan ja tutkittiin mitä sen ympäriltä löytyy. Me olimme onnekkaita saadessamme majoittua huipun hostimme luona, joka tarjoutui kuskaamaan meitä ympäriinsä ja näytti meille kaikki parhaat palat. Kiitos vielä kerran, Geraldi!

And I have to say I really liked Hobart. It had this sort of European feeling in it, some really pretty oldish streets and lots of pubs and restaurants. And the food was good, and the local wine was even better. If you're a friend of eating well, and enjoy arts, you will like Hobart.

Ja minun täytynee sanoa, että tykkäsin Hobartista ihan toden teolla. Siellä oli tietyllä tapaa eurooppalainen tunnelma ja jotkut vanhahkoista kaduista olivat tosi sieviä, eikä ravintoloista ja pubeista ollut pulaa. Ruoka oli hyvää ja paikallinen viini vielä parempaa. Jos tykkäät syödä hyvin ja nautit taiteesta, tulet pitämään myös Hobartista.
MONA, the Museum of Old and New Art was interesting and fascinating in many ways. The fact that this city, likely to all the other big Australian cities, locates next to the water, made it nice as well. Not all of the areas in the city were pretty and beautiful, but for example Battery Point and Salamanca are places worth of checking out. 

MONA, the Museum of Old and New Art (eli uuden ja vanhan taiteen museo) oli kiinnostava ja kiehtova monella tapaa. Kuten kaikki Australian isommat kaupungit, sijaitsee myös Hobart veden äärellä ja senkin vuoksi paikassa on tiettyä kivaa fiilistä. Aivan kaikki kaupungissa ei ollut sievää tai kaunista, mutta esimerkiksi Battery Point ja Salamanca ovat alueita, jotka kannattaa käydä tsekkaamassa.
I think Hobart was one of those places I could imagine myself living in. A lively place with lots to do and see, with stunning nature nearby. Like Mount Wellington that has stunning views down to the city and that creates a pretty unique skyline for the whole place.

Mielestäni Hobart oli yksi niistä paikoista, joissa voisin kuvitella itseni asumassa. Eloisa kaupunki, josta löytyy paljon tehtävää ja nähtävää, eikä upea luontokaan ole kaukana. Hyvänä esimerkkinä Mount Wellington -vuori, jonka päältä on huikeat näköalat kaupunkiin ja joka luo koko paikalle melko uniikin horisontin.

Moments of happiness in my Aussie home

Western Australia. A place I decided to move to about a year ago. A place my plane landed in July 2016. And a place where I found my way again after three months of travelling. A place I call home now.

Länsi-Australia. Paikka, johon muutosta päätin noin vuosi sitten. Paikka, johon koneeni laskeutui heinäkuussa 2016. Paikka, jonne päädyin kolmen kuukauden matkustamisen jälkeen. Paikka, jota kutsun nykyään kodikseni.
I flew back here last week, arrived to Perth, and got picked up by my host mom's parents even though it was 11pm and they had to go to work the next morning. I got to sleep at their place before heading down south, and it was lovely to see them. It was great to see all the familiar places, the roads I recognize. "Welcome home" and I was thankful.

Lensin tänne viime viikolla, saavuin Perthiin ja host-äitini vanhemmat kävivät hakemassa minut kentältä, vaikka kello kävi melkein puoltayötä ja heillä oli töitä seuraavana aamuna. Nukuin heidän luonaan ekan yön ja suuntasin etelään seuraavana päivänä. Oli ihana nähdä heitä, oli kivaa nähdä kaikki tutut paikat ja tiet. "Tervetuloa kotiin" ja eihän siinä voi olla kuin kiitollinen.
I got back here, my family's new au pair was there to pick me up. I dropped her off to the train station and drove the car back home. What a nostalgic fifteen minutes - a drive I've done so many times before. It feels like I never left. It feels like home.

Saavuin tänne, perheeni uusi au pair haki mut bussilta ja mä nakkasin hänet puolestaan junalle ja ajoin auton takaisin kotiin. Nostalgisimmat viisitoista minuuttia ikinä, olen ajanut sen pätkän niin monta kertaa ennenkin. Tuntuu, kuin en koskaan olisi lähtenyt. Tuntuu, että olen tullut kotiin.

Cooking. Playing with the kids. Chatting. Sleeping. Swimming. Someone's drawn something on the wall of my bathroom. Someone's tried to clean it. It wasn't there when I left and it made me smile - kids are always kids. 

Kokkaamista, lasten kanssa leikkimistä. Juttelua, nukkumista ja uimista. Joku oli piirtänyt jotain kylppärini seinälle ja joku toinen oli yrittänyt siivota sen pois huonolla menestyksellä. Sitä piirrosta ei ollut siellä, kun lähdin ja se sai mut hymyilemään. Lapset on aina lapsia.
I love having this life back for even these two short weeks. I'm happy I got a chance to visit my Australian home before actually leaving this country behind for an undefined period of time. A year ago I didn't think this place could end up being so precious to me, these people so dear. And I think it's all pretty special. Not everyone ends up with such a great host family that you pretty much forget the part "host" and it just becomes your family and "your" kids.

Rakastan sitä, että saan elää tätä elämää uudestaan edes näiden lyhyiden kahden viikon ajan. Olen onnellinen, että mulla oli mahdollisuus tulla käymään ennen kuin jätän Australian taakseni ennalta määrittelemättömäksi ajaksi. Vuosi sitten en olisi uskonut kuinka erityinen tästä paikasta tai kuinka tärkeitä näistä ihmisistä voisi tulla minulle. Ei kaikki päädy niin huippuun hostperheeseen, että se "host" unohtuu siitä edestä ja siitä tulee ihan vaan sun perhe ja lapsista "sun" lapsia. Se on melko spesiaali juttu.
The new au pair is awesome. I think most of the au pairs can relate to the slight (or "slight") feeling of jealousy when you know the kids that used to call you "my Fiia" will have someone else as important in their lives as you used to be. You kind of want to hate them for taking your place. But in the end the new au pair is just one more person to your family, someone who certainly loves the kids as much as you do, and you know they're in good hands. And you can't hate her as she is lovely and you can't hate her because she knows exactly how you used to feel and the other way around. And you have a good laugh together when it just gets crazy with the little ones and there's nothing else you can do about it, and you two drive 15km there and back just to get chocolate in the evening. 

Uusi au pair on huippu. Luulenpa, et useimmat au pairit voi samaistua lievään (tai "lievään") kateuden tunteeseen, kun lapset, jotka kutsuivat sua "minun Fiiaksi" saavat jonkun uuden, yhtä tärkeän tyypin elämäänsä. Tavallaan tahdot vihata häntä, koska hän vie sen sulle kuuluneen paikan. Mutta loppujen lopuksi uusi au pair on uusi jäsen perheeseesi, joku, joka rakastaa lapsia yhtä paljon kuin sinäkin ja voit luottaa heidän olevan hyvissä käsissä. Etkä voi vihata häntä, sillä hän on ihana, etkä voi vihata häntä, sillä hän tietää tasan tarkkaan miltä susta tuntui ja toisinpäin. Ja nauratte makeasti, kun meno lasten kanssa yltyy ihan villiksi ja mitään muuta ei enää ole tehtävissä ja ajatte illalla viidentoista kilsan päähän ostamaan suklaata.
Leaving will be as hard as ever, but I know I can always come back and eventually I will. Western Australia will always have a special place in my heart, and I will always have my Australian family that I shared one very unique, amazing chapter of my life with.

Lähteminen tulee olemaan taas ihan kamalaa, mutta tiedän, että voin aina tulla takaisin ja niin vielä jonain päivänä teenkin. Länsi-Australialla tulee aina olemaan erityinen paikka mun sydämessä ja minulla tulee aina olemaan australialainen perheeni, jonka kanssa jaoin yhden uniikin ja varsin huikean luvun elämästäni.

And I'm grateful for how ridiculously happy (and lucky) I am singing "if you happy and you know it clap your hands" in the rain with my new "au pair sister" while the twins clap their hands and the little one squeals in excitement on my lap. And yes. I clap my hands too.

Ja olen kiitollinen siitä, kuinka naurettavan onnellinen (ja onnekas) olen laulaessani englanniksi "jos sul lysti on niin kätes yhteen lyö" vesisateessa uuden "au pair siskoni" kanssa samalla, kun kaksoset taputtaa käsiään ja pienin kiljuu innosta sylissäni. Ja kyllä, minullakin on syytä lyödä käteni yhteen.